Mainos

Vaalitulos nostaa eduskuntaan viisi uutta kansanedustajaa

Kansanedustajien läpimeno europarlamenttivaaleissa nostaa varasijoilta eduskuntaan viisi uutta edustajaa.

Istuvien kansanedustajien läpimeno eurovaaleissa tietää eduskuntakomennusta viidelle viime vaaleissa varasijalle yltäneelle ehdokkaalle.

Ville Itälän seuraajaksi eduskuntaan nousee salolainen yrittäjä Jouko Laxell. 56-vuotias Laxell oli ensikertalaisena mukana viime eduskuntavaaleissa ja vajaat 4000 ääntä riittivät varaedustajan paikkaan. Laxellilla oli kotikaupungissaan 30 vuotta kodintekniikkaliike ja nyt hän kertoo harjoittavansa pienimuotoista kiinteistöalan yritystoimintaa. Laxell on myös Salon kaupunginhallituksen jäsen.

Anneli Jäätteenmäen lähtö EU-parlamenttiin tietää eduskuntakomennusta helsinkiläiselle kätilölle ja sisätautikirurgian sairaanhoitajalle Terhi Peltokorvelle. 28-vuotias Peltokorpi on Helsingin kaupunginvaltuutettu, joka sai viime eduskuntavaaleissa 1402 ääntä.

Henrik Laxin lähtö europarlamenttiin merkitsee sitä, että Christina Gestrin pysyy kansanedustajana. Varaedustajaksi vaaleissa jäänyt Gestrin on istunut vaalikauden alun eduskunnassa Astrid Thorsin paikalla.Thors jatkoi europarlamentissa kautensa loppuun ja ottaa nyt paikkansa Suomen eduskunnassa. Espoolainen 37-vuotias Gestrin on RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja myös puolueen varapuheenjohtaja. Gestrin oli kansanedustajana myös jo edellisellä vaalikaudella, silloinkin varaedustajan paikalta nousseena. Eduskuntavaaleissa hän kävi tiukan kisan RKP:n viimeisestä paikasta Uudenmaan vaalipiirissä Laxin kanssa ja hävisi tälle vajaalla sadalla äänellä.

Hannu Takkulan korvaajaksi nousee 30-vuotias peruskoulun opettaja ja kasvatustieteen maisteri Tatja Karvonen Rovaniemeltä. Hän keräsi viime vaaleissa Lapista 3654 ääntä. Karvonen on Rovaniemen kaupunginvaltuutettu ja valtuuston 1. varapuheenjohtaja.

Vihreiden Satu Hassin paikalle tulee tamperelainen toimittaja ja vihreiden kaupunginvaltuutettu Oras Tynkkynen. 26-vuotias ympäristö- ja kehitysmaa-aktiivi sai viime eduskuntavaaleissa Hassin ja Rosa Meriläisen vanavedessä 1560 ääntä.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 14.06.2004)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.