Mainos

Vaaliuudistuksesta erimielinen ehdotus

Eduskuntavaalien uudistamistoimikunta on saanut aikaan ehdotuksen vaalijärjestelmän uudistuksesta. Vaaleihin ehdotetaan 3,5 prosentin valtakunnallista ja 12 prosentin vaalipiirikohtaista äänikynnystä.

Uudistustoimikunnan ehdotus ei ole yksimielinen. Hallituspuolueista RKP haluaa vielä muutoksia. Myöskään SDP ja perussuomalaiset eivät hyväksy työryhmän enemmistön esittämää mallia.

RKP vaatii, että valtakunnallinen äänikynnys lasketaan kolmeen prosenttiin tai käyttöön otetaan malli, jossa vaalipiirikohtaisen kynnyksen ylittyminen yhdessäkin vaalipiirissä laukaisee myös valtakunnallisen kynnyksen. Tällöin vaalipiirikohtaisen kynnyksen ylittäneen puolueen saamat äänet otettaisiin huomioon muissakin vaalipiireissä.

Koko maa muuttuisi yhdeksi vaalialueeksi, mutta nykyiset vaalipiirit säilyisivät. Vaaliliitot kiellettäisiin. Uudistus tulisi voimaan vuoden 2015 vaaleissa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.