Mainos

Vaarallista tautia levittäneen luovuttajan spermaa ei tullut Suomeen

Harvinaista iho- ja hermokudostaudin geenivirhettä kantaneen tanskalaisen spermanluovuttajan siemennestettä ei ole tullut Suomeen. Näin kertoo MTV3:n uutisille Fertinova Lapsettomuusklinikan vastaava lääkäri Niklas Simberg.

- Tanskasta tulee kyllä aika paljon siittiöitä meille Suomeen, sillä maa eurooppalaisittain ja jopa koko maailman tasolla suuri spermanluovuttaja. Tämän nimenomaisen lahjoittajan siittiöitä ei kuitenkaan ole tullut Suomeen, sanoo Simberg.

Uutistoimisto Ritzau kertoi aiemmin tänään, että tanskalaismiehen spermalla siitetyistä lapsista ainakin yhdeksän on saanut harvinaisen Recklinghausenin taudin nimellä kulkevasta neurofibromatoosi 1 -sairaudesta. Kyseessä on perinnöllinen iho- ja hermokudosoireyhtymä, joka voi aiheuttaa oireita muun muassa ihossa, silmissä ja luustossa.

Simberg korostaa, että lahjoittajalla itsellään ei ollut sairautta. Hänellä oli ainoastaan geenivirhe, mutta sen sijaan ainakin osa miehen spermalla siitetyitä lapsista sai sairauden.

- Kyseinen sairaus on siinä suhteessa hyvin vaihteleva, että joillekin se ei aiheuta juuri minkäänlaisia oireita, mutta toisille se saattaa olla jopa kuolemaan johtava, kertoo Simberg.

Hän pitää tapausta hyvin epätavallisena, mutta ei tavattomana.

- On syytä muistaa, että meissä kaikissa on vähintäänkin satoja geenivirheitä, jotka voivat aiheuttaa tällaisia sairauksia. Niitä ei voida mitenkään kaikkia seuloa.

Simberg muistuttaa, että spermanluovuttajat syynään erittäin tarkkaan, ennen kuin siittiöitä annetaan eteenpäin.

- Mihinkään paniikkiin ei ole syytä ryhtyä. Voisi sanoa, että spermanluovuttajat syynätään perinnöllisten tautien osalta varmasti paremmin kuin kenenkään aviomiestä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.