Mainos

Vaarallisten kuljetusten valvonta vähäistä

Junateitse kuljetettavien vaarallisten aineiden reitit tunnetaan tarkasti, mutta autoteillä tiedot esimerkiksi kemikaalien kuljetuksista perustuvat vapaaehtoisiin kyselyihin.

Räjähteitä ja kemikaaleja maanteillä kuljettavien yritysten ei tarvitse selvittää toimintaansa viranomaisille. Tästä syystä mikään taho ei tiedä tarkasti, missä ja milloin teillä liikkuu vaarallisia kuljetuksia. Vaarallisten aineiden kuljetustoimintaa rajoitetaan tällä hetkellä vain muutamissa kunnissa.

Vaarallisten kuljetusten valvonta kuuluu liikenne- ja viestintäministeriölle. Se tekee kerran viidessä vuodessa kyselyn, jonka avulla kartoitetaan kuljetuksia eri alueilla. Vastaaminen on yrityksille vapaaehtoista.

Vaarallisiksi luokitellaan muun muassa palavien nesteiden, syövyttävien aineiden ja kaasujen kuljetukset. Arvioiden mukaan aineita liikkuu maanteillä vuosittain 14 miljoonaa tonnia.

Sen sijaan junalla kulkevien aineiden määrät ja reitit tunnetaan tarkasti.

Liikenneneuvos Seija Miettinen kertoo sanomalehti Keskisuomalaisessa, että viimeksi vuonna 2002 laadittu selvitys antaa vain yleisen kuvan valtakunnallisesta tilanteesta. Paikallisesti liikennettä on mahdotonta tarkastella. Viiden vuoden välein tehtävä kysely ei myöskään kerro muutoksista kovin nopeasti.

Vaarallisiin kuljetuksiin maanteillä ei tarvita erillisiä lupia. Kuljettajina toimivilta henkilöiltä vaaditaan kuitenkin niin sanottu ADR-ajokortti, jonka saamiseksi täytyy osallistua koulutukseen. Reittivalinnat perustuvat yritysten itse laatimiin turvasuunnitelmiin.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.