Mainos

Väärennetty ruoka yleistyy – oliiveja värjätään, kuohuviiniä väitetään samppanjaksi

Viranomaiset ovat takavarikoineet yli 10 000 tonnia väärennettyjä ruokia 57 maassa tehdyissä ratsioissa. Väärennökset saattavat olla esimerkiksi allergisille hyvinkin vaarallisia, sillä tuoteselosteet eivät pidä paikkaansa. Suomessa ilmiö ei kuitenkaan vielä näy.

Suomen osalta operaation on hoitanut tulli, jonka haaviin ei kolmen kuukauden valvontajaksolla jäänyt väärennettyä ruokaa tai juomaa, kertoo valvontajohtaja Petri Lounatmaa tullin analyysi- ja tiedustelu -yksiköstä.

– Tämä ei tarkoita, etteikö väärennettyä ruokaa olisi Suomeen tullut esimerkiksi yksityisen henkilön matkatavaroissa, mutta valvontajaksona aikana ei väärennettyjä elintarvikkeita kuitenkaan havaittu, sanoo Lounatmaa.

Kuohuviini väärennetään samppanjaksi

Väärennetyt ruuat ovat usein niin sanottuja piraattikopioita, joissa esimerkiksi juustoa myydään arvostetun tuotemerkin alla tai kuohuviiniä väitetään samppanjaksi.

Osa väärennetyistä tuotteista voi kuitenkin olla jopa terveydelle haitallisia, kun tuoteselosteessa annetaan väärää tietoa.

– Pähkinöitä saatetaan väittää pinjansiemeniksi tai toisin päin, ja silloin tuote saattaa olla allergikolle jopa hengenvaarallinen, tullin Lounatmaa sanoo.

Väärennettyä ruokaa etsittiin marraskuusta helmikuuhun asti kestäneessä operaatiossa 57 maassa. Ratsioita tehtiin esimerkiksi kauppoihin ja lentokentille. 

Joukosta löytyi myös esimerkiksi väärennettyä kreikkalaista alkoholia ja italialaisia oliiveja, jotka oli maalattu kuparisulfaatilla värin muuttamiseksi. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.