Mainos

Väärennettyjä dollareita levitelleen tuomio koveni

Helsingin hovioikeus on korottanut vääriä dollareita levitelleen miehen tuomiota rahanväärennyksestä. Dollarin setelit oli tehty offset-painolla ja niiden sarjanumerot valmistettu mustesuihkutulostimella.

Helsingin hovioikeus on korottanut vääriä dollareita vuonna 2002 levitelleen miehen tuomiota rahanväärennyksestä. Mies sai yhden vuoden ja kymmenen kuukauden vankeusrangaistuksen. Mies oli käyttänyt rahoja muun muassa helsinkiläisessä ravintolassa, missä hän oli esiintynyt vauraana liikemiehenä ja käyttänyt rahaa avokätisesti.

Keskusrikospoliisiin rikosteknisen laboratorion mukaan väärät sadan Yhdysvaltain dollarin setelit oli tehty offset-painolla ja niiden sarjanumerot valmistettu mustesuihkutulostimella. Mies oli kiistänyt syyllistyneensä rikokseen. Hän on kertonut harjoittaneensa makeiskauppaa, missä maksut tapahtuivat käteisellä Tukholmassa vuonna 1997.

Hän sanoi, ettei epäillyt rahojen olevan väärennettyjä. Hovioikeus ei kuitenkaan sitä uskonut, vaan oli sitä mieltä, että mies oli tiennyt rahat vääriksi. Lisäksi hovioikeus totesi tiistaina antamassaan päätöksessä, että väärien rahojen määrä oli suuri.

Syyttäjän mukaan mies piti hallussaan 166:ta väärennettyä seteliä, joiden nimellisarvo oli 16 000 dollaria. Mies oli myös luovuttanut rahoja muille. Syyttäjä vaati hovioikeudessa miehelle tuomiota törkeästä rahanväärennyksestä. Hovioikeus ei kuitenkaan pitänyt miehen tekoa suunnitelmallisena, eikä hän saanut rahoista merkittävää hyötyä. Käräjäoikeuden tuomio oli kuitenkin liian lievä, joten sitä korotettiin kuudella kuukaudella.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.