Mainos

Väärennettyjä seteleitä löytynyt eri puolilta maata

Vuodenvaihteesta lähtien liikkeellä olleita väärennettyjä seteleitä on löytynyt lisää eri puolilta maata. Seteleitä on levittänyt keskusrikospoliisin mukaan useampi ryhmä. Väärennökset olivat sadan ja 50 euron seteleitä.

Nyttemmin on löydetty lisää 50 euron seteleitä. Rikoskomisario Tapio Mäkelä Oulusta kertoi, että laboratoriotutkimukset ovat vielä kesken, mutta varmistunut on, että löydetyt setelit ovat yhtä väärennettyä sarjaa. Myös muutamalta uudelta paikkakunnalta on löytynyt tammikuussa lisää seteleitä. Väärennettyjä 50 euron seteleitä on löytynyt mm. Orimattilasta, Leivonmäeltä ja Kärsämäeltä.

Levittäjät ovat syyllistynet matkan varrella myös omaisuusrikoksiin. Keskusrikospoliisin Oulun yksikkö tutkii parhaillaan rahanväärennysrikosta, jossa kaksi liettualaista nuorta miestä on käyttänyt 50 euron seteleitä ympäri maata. Kaksikon levittämät setelit olivat korkealaatuisia. Oulussa kiinni otetuilla miehillä ei ole todettu olleen yhteyksiä suomalaisiin rikollispiireihin. Sen sijaan Baltiaan niitä on.

Miesten vangitsemista jatkettiin tänään Oulun käräjäoikeudessa kahdella viikolla. Mäkelä kehottaa liikkeitä oleman varuillaan suurten seteleiden kanssa etenkin silloin, kun niillä maksetaan pieniä ostoksia.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.