Mainos

Vaasan messutalot lämpiävät merilämmöllä - katso video

Perjantaina avattava Vaasan asuntomessut tavoittelee 150 000 kävijää.

1960-luvulla rakennetun Suvilahden merenrantaan on noussut messuteeman mukaisesti taloja kaikille: kerrostaloasuntoja, omakotitaloja ja yhtiömuotoisia pientaloja.

Messualueella on nähtävillä yhteensä 47 messukohdetta. Suvilahti sijaitsee merellisissä maisemissa lahden poukamassa noin kolme kilometrin etäisyydellä Vaasan keskustasta.

Vaasan asuntomessualue on lähes täysin energiaomavarainen, sillä sähkö ja lämpö tuotetaan samalla alueella. Merenpohjaan on vaakaporattu lähes kahdeksan kilometriä putkistoa, jolla kerätään lämpöä keskitetysti pientaloihin.

Vaasa oli asuntomessukaupunki viimeksi vuonna 1975. Tämänvuotiset asuntomessut päättyvät 10. elokuuta.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.