Mainos

Väätäinen: Soinin ongelmana 40 ylimääräistä kiloa

Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Väätäinen ihmettelee puolueen puheenjohtaja Timo Soinin toimintaa puolueen Helsingin piirin jupakassa.

– Voisi kysyä, miksei Soini viheltänyt Helsingin piirin riitaa heti poikki. Hän ei joko osannut, halunnut tai ehtinyt, Väätäinen sanoo.

Väätäinen kertoo kuitenkin olevansa täysin lojaali Soinille.

– Voin olla eri mieltä, mutta en ole talutettavissa. Mutta onko hän lojaali minulle, kas siinä kysymys.

Soini jäi loppuviikoksi sairauslomalle viime viikolla. Syyksi hän ilmoitti voimakasoireisen hengitystietulehduksen.

– Ongelma on hänen horjuva terveytensä. Hänellä on liian iso työtaakka, mutta ongelma on myös 40 ylimääräistä kiloa. Ottakaa 40 kiloa omille harteillenne ja kokeilkaa, miltä se tuntuu, Väätäinen sanoo MTV3 Uutisille.

Väätäinen arvostelee puolueen puheenjohtaja Timo Soinia myös siitä, ettei tämä ole tukenut Väätäisen vaalikiertuetta.

Väätäinen ei asetu ehdolle kunnallisvaaleissa. Hän ei ole kuitenkaan harkinnut eroa puolueesta tai eduskuntaryhmästä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.