Mainos

Vaatimus YK-mandaatista kaatui eduskunnassa

Vaatimusta tukivat vain vasemmistoliiton ja perussuomalaisten kansanedustajat, neljä kristillisdemokraattia ja SDP:n edustaja.

Suomi ei edellytä, että EU:n taistelujoukkoja käytettäisiin vain sellaisiin operaatioihin, joilla on nimenomaisesti YK:n hyväksyntä. Eduskunta vahvisti aiemman kantansa hylkäämällä tällaisen vaatimuksen äänin 152-24.

Vasemmistoliiton Esko-Juhani Tennilän ehdottamaa vaatimusta tukivat vain vasemmistoliiton ja perussuomalaisten kansanedustajat, neljä kristillisdemokraattia ja SDP:n Esa Lahtela. Tennilän kanssa asiasta aikoinaan perusteellisesti kahakoinut vasemmistoliiton Suvi-Anne Siimes ei ollut paikalla. Siimestä kiistelyssä myötäillyt niin ikään vasemmistoliiton Anne Huotari istui paikallaan, mutta jätti äänestämättä.

Eduskunta äänesti asiasta samalla, kun se päätti EU:n taistelujoukkoa koskevan hallituksen selonteon käsittelyn. Selonteko litttyy siihen, että suomalaisen taistelujoukon puoli vuotta kestävä niin sanottu päivystysvuoro alkaa tammikuun alussa.

Eduskunnan kanta asiaan ratkaistiin asiallisesti jo viime keväänä, kun se hyväksyi uuden kriisinhallintalain. Jo silloin eniten kiistaa aiheutti juuri se, pitäisikö operaatioilta edellyttää aina YK:n hyväksyntää.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.