Mainos

Väestöliitto puolustaa parisuhteessa alakynteen jääneitä miehiä – tuloksena valtava palautevyöry!

Väestöliiton mukaan Suomessa on nähtävissä nouseva trendi miehen alisteisesta asemasta parisuhteessa. Vahvat ja osaavat suomalaiset naiset päättävät perheen asioista yhä useammin.

Nyt eletään naisten aikaa. Miehen ohi näyttävät nousseen tyttö- ja työkaverit. Naisilla on vielä etunaan vuosituhansien perinne kotitöistä ja lastenhoidosta, joten miehille tulee helposti moitteita tehokkailta ja osaavilta naisilta. 

Väestöliiton parisuhdekeskuksen johtajan Heli Vaarasen mukaan miehet ovat jäämässä jalkoihin, vaikka naisystävät eivät korvaa parisuhteen tuomaa läheisyyttä. 

–  Olen nähnyt nousevan trendin meille tulleissa palautteissa, että mies voi huonosti ja hän ei osaa, hän ei saa yrittää, hän ei saa epäonnistua ja hän saa julman kuittauksen, kun hän on tehnyt jonkun virheen tai unohduksen, toteaa Vaaranen. 

Katugallupissa miehiltä palaute tulee heti. Nainen päättää ja miehet kertovat, että heille ei jää juuri mitään muuta kuin töissä käynti.

– Unelmoimme tasa-arvoisesta parisuhteesta. Sitä kaivataan nykyään, toteavat Tomi ja Sami kuin yhdestä suusta.

Myös sinkkunaiset ovat huomanneet naisten nousemisen pomoasemaan.

– Monesti suomalainen mies jää jalkoihin, että naiset on aika hyviä tässä suhteessa. Suomalainen nainen on joutunut sodan aikana pyörittämään maata ja sitten se vaihde on jäänyt päälle, pohtii Anu Linqvist.

– Nainen pomottaa kaikki menot, valaisee Sari Sumanen.

Miehet kiittävät

Parisuhteen tasa-arvoa pohtiva keskustelu sai alkunsa Helsingin Sanomissa olleesta naisystäviä ylistävästä kirjoituksesta. 


Vaaranen on nähnyt työssään tuhansia pariskuntia ja huomannut, että avioliitossa seurusteluajan parisuhteesta on ajauduttu hyvin kauas. Lasten myötä naisen huomio siirtyy lapseen eikä mies pysy perässä.

Väestöliiton Parisuhdekeskus lähti puolustamaan miehiä ja tasa-arvoista parisuhdetta, mikä aiheutti valtavan palauteryöpyn miehiltä.

– Meitä on kiitetty siitä, että nyt saa puhua näistä asioista. Monet ovat pystyneet tämän varjolla keskustelemaan tästä kotona. Olen saanut kuulla semmoista, että puoliso on sanonut, että en tiennyt, että on näin pihalla siitä, miten sinä voit, sanoo Vaaranen Väestöliitosta.

Amerikkalaisen ja suomalaisen tutkimuksen mukaan puolison kritisointi, vähättely ja kommunikaatio-ongelmat johtavat parisuhteen ongelmiin ja jopa eroon.

Sekä miehet että naiset toivovat kuitenkin tasa-arvoista parisuhdetta.

– Sellainen suhde, että kunnioitetaan miestä miehenä ja naista naisena. Me olemme erilaisia sen suhteen ettei pidetä itsestään selvyytenä toisiamme, vaan arvostetaan sitä mitä toisessa on, kuvailee ihannesuhdetta Anu Linqvist.

Toisaalta Osmo Kontulan Väestöliitolle tekemästä perhebarometrista vuodelta 2013 selviää, että suuri osa liitoista on kuitenkin onnellisia ja valtaosa (85% tai enemmän) sekä miehistä että naisista kokee saavansa kunnioitusta ja arvostusta puolisoltaan. Tutkimuksen kohteena olivat seitsemän vuotta parisuhteessa olleet parit.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.