Mainos

Väestöliitto: Valtaosa murrosikäisistä nähnyt pornoa

Valtaosa murrosikäisistä on joskus nähnyt pornoa, arvioi Väestöliiton Poikien ja nuorten miesten keskus.

– Alle 18-vuotiaiden kohdalla lakikin sanoo, että heitä olisi pitänyt suojella pornolta. Aikuiset eivät ole tehneet sitä, vaikka se olisi heidän tehtävänsä, sanoo keskuksen päällikkö Mika Lehtonen Poikien Puhelimen tiedotteessa.

Lehtonen toivoo, että lasten maailmassa ei olisi pornoa laisinkaan. Porno ei aiheuta kaikille nuorille ongelmia, mutta osaa se järkyttää. Kokemus riippuu lapsen taustasta ja kokemuksista.

Liitto kehottaa aikuisia puhumaan lasten kanssa seksuaalisuuteen liittyvistä asioista, myös pornosta. Neuvoja keskusteluun löytää muun muassa Mannerheimin lastensuojeluliitosta sekä Väestöliitosta.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.