Mainos

"Vähän oli pelottanut" – Kadonneen pojan omaisilta koskettava kiitosviesti Pohjolan Sanomissa

Posiolla viikonloppuna kadonneen pojan omaisten kiitosviesti on julkaistu Pohjolan Sanomissa.

Lehti julkaisi ilmoituksen myös Facebook-sivuillaan.

– Erityiskiitokset pojan löytäneelle ryhmälle tarkasti suoritetusta etsinnästä. Kaikki osallistuneet tekivät arvokasta työtä ja oli mukana nähdä, että ihmiset välittävät, omaiset kirjoittivat.

Lievästi kehitysvammainen 10-vuotias katosi lauantai-iltana. Hän ehti olla kateissa 20 tuntia, kunnes vapaaehtoisen pelastuspalvelun ryhmä havaitsi hänet maastosta noin kilometrin pääsä kotoaan.

Kiitosviestin mukaan poika kertoi nukkuneensa metsässä jonkin verran.

– Vähän oli pelottanut, mutta oli ollut iloinen kun aamu tuli.

– Poika voi tällä hetkellä hyvin. Löytymisen jälkeen ruoka ja uni maistuvat. Hän pääsi mökille saunomaan ja nukkui pitkät yöunet äidin kainalossa, kiitosviesti jatkuu.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.