Mainos

Vähemmistövaltuutetulle halutaan valtaa puuttua syrjintään

Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors (rkp.) haluaisi vähemmistövaltuutetulle nykyistä enemmän valtaa puuttuua syrjintään.

- Päinvastoin kuin tasa-arvovaltuutetulla, ei vähemmistövaltuutetulla ole muodollisia oikeuksia puuttua työelämän syrjintään. Minusta olisi tärkeää, että myös vähemmistövaltuutetulla olisi toimivaltuuksia ja hän voisi viedä asiat syrjintälautakuntaan tai muihin toimielimiin, Thors sanoo.

Suomessa on 130 tuhatta maahanmuuttajaa, joista 105 tuhatta kuuluu työikäiseen väestöön. Pellervon taloudellisen tutkimuskeskuksen mukaan 83 prosentilla maahanmuuttajista on hyvä tai erinomainen työkyky. Maahanmuuttajien työttömyys on kuitenkin kaksinkertainen kantaväestöön verrattuna.

Suomalaiset myös huomaavat, että töissä olevia maahanmuuttajia kohdellaan eri tavalla kuin muita työntekijöitä.

- Kolme neljästä suomalaisesta on sitä mieltä, että maahanmuuttajia syrjitään työelämässä, Thors sanoo.

Suomessa ollaan käynnistämässä maahanmuuttajabarometriä, jossa kyselyn avulla yritettäisiin mitata vuosittaisia muutoksia maahanmuuttajien tilanteessa.

MAAHANMUUTTOMINISTERI ASTRID THORSIN HAASTATTELU

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.