Mainos

Vaihtaisitko autoilutapojasi, jos saisit veroedun ja ilmaisen pysäköinnin?

Sähköautoilua pidetään yhtenä ratkaisuna päästövähennyksiin, joita myös liikenteeltä vaaditaan.

Suomessa sähköautoilu on kuitenkin vielä vasta alkutaipaleella. Maassamme on rekisteröity noin 700 sähköautoa, vuonna 2020 tavoite on jo 20 000 – 40 000 autoa.

Pahimpana pullonkaulana sähköautojen yleistymiselle on kuitenkin pidetty autojen lyhyttä ajomatkaa.  Sähköautoja on moitittu muun muassa siitä, että akkujen lataus kestää liian vähän eikä latauspaikkoja ole riittävästi. 

Enston teknologiajohtaja Matti Raen mukaan lataustekniikka on kuitenkin jo kehittynyt alkuajoista.

– Tällainen hidas lataus on jäämässä pois, nyt mennään tähän varsinaiseen sähköautotekniikkaan suunniteltuun lataukseen, jolla keskiverto sähköauto saadaan neljän- viiden tunnin aikana täyteen.

Täydellä akulla sähköauton kohdalla puhutaan Raen mukaan noin 130-150 kilometrin ajomatkoista. Pidempiä matkoja ajatellen autoteollisuus odottaa läpimurtoa kahdelta sähköakulta.

Superakusta supersuosio?

Ensi vuonna markkinoille on luvattu japanilaisyrityksen akkua, joka pidentää auton toimintasäteen jopa kolminkertaiseksi.  Viime viikolla Yhdysvalloissa kerrottiin puolestaan uudesta litiumakusta, joka aiotaan tuoda markkinoille 2016. Myös sen varauskykyä mainostetaan mullistavana.

Rae suhtautuu superakkujen hehkutukseen varauksellisesti.

– Superakku kuulostaa sellaiselta lupaukselta, joka olisi mukava, jos se toteutuisi. Mutta jos ajatellaan nykyteknologiaa, niin jo sillä päästään ihan mukaviin tuloksiin. Ja tulemme näkemään sellaisia 10-15 prosentin paranemisia siinä kapasiteetissa.

Suorituskykylupausten sijaan Rae näkeekin, että sähköauton suosiota voi nostaa helposti poliittisilla toimilla.

Rae mainitsee tässä esimerkkinä Norjan, jossa syyskuussa maan suosituimmaksi nousi Teslan S-malli ja kymmenen myydyimmän auton joukossa oli myös Nissanin sähköauto.

– Siellä on ihan merkittävä autoveroetu, ALV-etu, bussikaistojen käyttö, vapaa pysäköinti ja myös vapaa sähkö. Tämä politiikka on tuottanut Euroopan suurimman sähköautokannan.

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.