Mainos

Vainaja löytyi ratapihalta Raaseporissa

Raaseporissa Uudellamaalla löytyi vainaja sunnuntaina iltapäivällä Pohjankurun ratapihalta. Viranomaiset katkaisivat rantaradan junaliikenteen tapauksen vuoksi noin 45 minuutiksi.

Poliisi on vaitonainen tapauksesta. Vainajan uskotaan jääneen junan alle, mutta tarkkaa tapahtuma-aikaa ei tiedetä. VR:n mukaan uhri ei tiettävästi ainakaan tänään jäänyt minkään junan alle.

Junaliikenteen katkos myöhästytti paria intercityjunaa Helsingin ja Turun välillä reilut puoli tuntia.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.