Mainos

Väitös: Biletys ei ole vain kännäämistä ja seksin hakua

Suomalaiset ovat hyviä bilettäjiä, kertoo tänään Helsingin yliopistossa tarkastettu väitöstutkimus. Bileissä suomalaiset ovat sosiaalisia, taitavia ja innokkaita, vaikka bileiden ulkopuolella vähän yksinäisiä, kiireisiä ja sosiaalisesti varautuneita.

Valtiotieteen maisteri (väit.) Antti Maunu sanookin, että olemme yöllä yhdessä kun emme päivällä pysty.

–Biletys on suomalaisessa yhteiskunnassa valtavan tärkeä sosiaalinen rituaali, se itse asiassa liikuttaa ihmisiä nyky-yhteiskunnassa enemmän kuin vaikka eurovaalit. Yleinen harhaluulo on, että se olisi jotain pinnallista puuhastelua, se että se olisi vain kännäämistä ja seksiseuran hakemista. Biletys on tosiasiassa valtavan tärkeä sosiaalinen rituaali, jossa tavoitellaan ensi sijassa yhteyttä toisiin ihmisiin ja omiin lähimpiin kavereihin. Alkoholilla on merkitystä, mutta se on vain ikään kuin voiteluaine tai apuaine tässä kuviossa.

Suomi janoaa sosiaalisuutta

Antti Maunu väitteli tänään Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Yöllä yhdessä - Yökerhot, biletys ja suomalainen sosiaalisuus." Maunun mielestä biletystä pidetään usein yhteiskunnalle ja politiikalle tarpeettomana sivuseikkana, vaikka se on tärkeä osa sosiaalisuutta ja yhteisöllisyyttä. Tutkimusmetodi oli etnografinen eli osallistuva havainnointitutkimus. Maunu teki väitöstään kymmenen vuotta, viisi meni aineiston keräämiseen ja viisi sen analysointiin. Hän havainnoi biletystä helsinkiläisissä yökerhoisissa 100 tuntia, haastatteli 200:aa bilettäjää ja tutki 50 bilettäjän päiväkirjoja omasta biletyksestään.

–Suomalaiset bilettävät ylittääkseen sen etäisyyden, joka heidän välillään vallitsee. Biletys on sosiaalinen rituaali, ainut tärkeä tehtävä on tuoda ihmisiä lähemmäs toisiaan. Me olemme yöllä yhdessä, koska emme päivällä aina pysty, ehdi, osaa tai edes uskalla, sanoo Maunu MTV Uutisille.

Kumoaa stereotypioita nuorista

Vastaväittäjänä toiminut professori Marja-Liisa Honkasalo Turun yliopistosta sanoo, että aihevalinta oli tavattoman kiinnostava.

–Nuorten juhlinta on vähän tutkittu asia Suomessa ja varsinkin tällä menetelmällä. Tällaisen aineiston kautta tutkitaan jotain sellaista, mikä on suomalaisuudessa. Tämä aihe oli innovatiivinen ja omaperäinen valinta ja hyvin onnistunut työ tässä mielessä. Väitös on kiinnostava myös siinä mielessä, että tällä hetkellä puhutaan paljon yhteisöllisyydestä ja sosiaalisuudesta ja siitä mitä sitä voitaisiin parantaa. Tässä myös rikotaan stereotypioita nuorista ihmisistä ja heidän individualismistaan, pohtii Honkasalo väitöstilaisuuden jälkeen.

Yksin yössä

Väitöskirjan teko ei ollut Maunulle niin hohdokasta kuin voisi kuvitella.

–Kun yksin istuu yksinäisenä miehenä ja katsoo muiden biletystä, niin se ei työnä ole lainkaan niin hauskaa kuin saattaisi kuvitella.

Maunu kannustaa suomalaisia bilettämään myös päivisin ja ilman viinaa.

–Kannustan ihmisiä laskemaan sosiaalisia siltojaan toisiaan kohtaan myös mahdollisimman paljon muissa merkeissä, jotta alkoholi ei pääsisi viemään ketään mennessään.

Kysymykseen miten väittelijä bilettää itse karonkan jälkeen, kuuluu vastaus: -Biletän ihan perinteisin menoin.

Aiheesta lisää Kymmenen uutisissa.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.