Mainos

Väitös: Rasismia hyssytellään kouluissa

Kouluissa esiintyvä rasismi häivytetään usein neutraaliksi puheeksi kulttuurieroista. Maassa maan tavalla -keskustelu häivyttää alleen muunlaiset tavat olla ja elää. Näihin johtopäätöksiin on tullut tutkija Anne-Mari Souto väitöksessään, jossa hän tutki joensuulaisen koulun monikulttuurisia luokkia.

— Yksilöä ei nähdä kulttuurierojen takaa, joten kulttuurierojen törmäys näkyy yksilöiden vastakkainasetteluna. Ongelmallisinta on väritön rasismi, mikä näkyy etenkin venäläisnuorten syrjintänä, sanoo Souto.

Hänestä rasismi tulee tehdä näkyväksi kouluissa eikä hyssytellä sitä.

— Liikaa odotetaan, että maahanmuuttajat ottavat ensin kontaktia, ja siihen vedoten pidetään heihin välimatkaa.

Sosiologiaan kuuluva väitös tarkastettiin Itä-Suomen yliopistossa Joensuussa tänään. Tutkimusaineisto on kerätty 2000-luvun alussa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.