Mainos

Väitös: Ydinvoima hallitsi Suomen ilmastostrategiaa

Suomen ensimmäinen ilmastostrategia laadittiin ydinvoimalahankkeen varjossa, kertoo tuore väitöstutkimus. Esimerkiksi energiansäästö, uusiutuvat energiamuodot ja yhdyskuntasuunnittelu jäivät keskustelussa selvästi vähemmälle huomiolle.

- Viidennen ydinvoimalan rakennushakemus jätettiin samoihin aikoihin, kun ilmastostrategiaa ryhdyttiin valmistelemaan. Ajallinen samanaikaisuus johti siihen, että asiat liitettiin vahvasti toisiinsa, selvittää Anu Kerkkänen.

Kerkkänen tarkasteli väitöstyössään sekä ensimmäisen ilmastostrategian virkamiesvalmistelua että asiasta käytyä julkista keskustelua. Kolmas kysymys oli se, miten kunnissa tartuttiin tai ei tartuttu ilmastonmuutokseen.

Tutkimus keskittyy 2000-luvun alkuvuosiin. Tuolloin laadittu Suomen ensimmäinen ilmastostrategia on ollut perustana myös seuraaville.

Ongelma vai mahdollisuus?

Kerkkäsen mukaan Suomen ilmastopolitiikan toteutus lähti kankeasti liikkeelle, kun koko asiaa tarkasteltiin yksipuolisesti energiantuotannon kannalta. Toinen keskeinen syy oli se, että ilmastokysymystä pidettiin ennen kaikkea ongelmana ja vaikeutena.

- Kun aletaan korostaa, että tämä ei ole pelkkä ongelma vaan mahdollisuus, niin se heijastuu myös toimintaan, sanoo Kerkkänen.

Uudemmat ilmastostrategiat ovatkin Kerkkäsen mukaan ensimmäistä monipuolisempia.

Kiistely jäi poliitikoille

Kerkkäsen haastattelemat ministeriöiden virkamiehet antavat ensimmäisen ilmastostrategian valmistelusta paikoin jopa kaoottisen vaikutelman. Laskelmia tekemään pestatut tutkijat joutuivat kiireessä tekemään ympäripyöreitä päiviä, ja virheitäkin sattui.

Toisaalta valmistelu oli sikäli sujuvaa, että eri ministeriöiden virkamiehet tunsivat toisensa ja olivat tottuneet tekemään yhteistyötä. Kiistely jätettiin ministereille ja muille poliitikoille.

Samaan aikaan kunnissa ilmastonmuutos ja hiilidioksidipäästöjen vähentäminen olivat varsin uusia asioita. Parin viime vuoden aikana kunnissa on selvästi herätty, Kerkkänen arvioi.

Anu Kerkkänen työskentelee Kuntaliitossa ilmastohankkeen projektipäällikkönä. Hänen väitöskirjansa Ilmastonmuutoksen hallinnan politiikka tarkastettiin Tampereen yliopistossa perjantaina.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.