Mainos

Väitöstutkimus: Seksikkäitä opettajia kiusataan

Seksikkäiksi mielletyt opettajat joutuvat kollegoiden keskuudessa usein kiusaamisen ja nimittelyn kohteeksi, kertoo uusi suomalainen väitöstutkimus.

Marjo Kamilan ensi viikolla tarkastettavassa tutkimuksessa tutkittiin opettajien välisiä käsityksiä siitä, miltä opettajat saavat näyttää. Työtoveri voidaan mieltää soveltumattomaksi ammattiin pelkän liian avonaisen kaula-aukon takia.

Kamilan mukaan kyse on valtapelistä, jota käydään myös oppilaiden kuullen.

– Verkkosukkahousuin pukeutuneesta opettajasta on voitu sanoa, että "sehän on ihan oikein, että oppilaat kutsuvat häntä katuhuoraksi", Kamila kertoo Ilta-Sanomien haastattelussa.

Opettajien keskuudessa seksikästä naisopettajaa ei pidetä vakuuttavana. Väitöstutkimuksen mukaan naisopettajat ovat ahkerampia vahtimaan toisiaan kuin miehet.

Kamila tutki 130 eri-ikäisen nais- ja miesopettajan käsityksiä peruskouluista ammattikorkeakouluihin.

(MTV3 - IS)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.