Mainos

Väitöstutkimus: Suru heikentää terveyttä

Suru on luopumisen prosessi. Sureva kamppailee koko ajan luopumisen ja luopumattomuuden välimaastossa. Tämä tekee surun joillekin hyvin raskaaksi. Näin tiivistää surun ytimen terveydenhuollon lisensiaatti Helena Erjanti.

Suru on luopumisen käsittelyä


Väitöskirjassaan Tunnemyrskystä tyvenee, Erjanti tarkastelee surua. Aviopuolison kuoleman jälkeistä surukokemusta käsittelevä väitöstutkimus tarkastettiin tänään Tampereen yliopistossa. Tutkimus on ensimmäisiä surukokemusta selittäviä tutkimuksia Suomessa.

Erjannin tutkimus on osa yhteishanketta amerikkalaisen Miamin yliopiston tutkijoiden kanssa. Miamin yliopistossa aihetta on tutkittu kymmenkunta vuotta. Yhdysvaltain sairaaloihin on perustettu surevia auttavia tukiryhmiä. Erjanti ehdottaa, että Suomeenkin tulisi perustaa tukiryhmiä sureville. Luonteva paikka sellaisen ryhmän työhön olisi sairaala, koska suurin osa suomalaisista nykyisin kuolee sairaaloiden vuodeosastoilla.

Tampereen yliopistollisen sairaalan lastenosastolla sururyhmän työtä on jo kokeiltu ja sitä aiotaan jatkaa. Ensi vuonna Vantaalle on tarkoitus perustaa surevia tukevia ryhmiä. Erjanti työskentelee Espoon-Vantaan ammattikorkeakoulun aluerehtorina.

Tampereella sururyhmän työhön osallistuu eri alan asiantuntijoita, sairaalapappi, saattokodin henkilökuntaa, lasten osaston henkilökuntaa ja surututkijoita. Erjannin mielestä tärkeätä olisi löytää ryhmään maallikkojäseniä, jotka itse ovat joutuneet käymään läpi suruprosessin. Tällaiset vapaaehtoiset voivat olla ammattiauttajia parempia.

Suru heikentää kantajan terveyttä

Tutkimuksessa Erjanti haastatteli 112 aviopuolisonsa menettänyttä henkilöä vuonna 1994 Tampereella ja Vantaalla sekä niiden lähialueille. Vastausten mukaan suru on hyvin yksilöllistä. Surulle löytyi haastatteluissa yli 8 000 erilaista luonnehdintaa. Yleistä kuitenkin on, että suru heikentää ihmisen terveyttä. Terveys heikentyy ensimmäisen 18 kuukauden aikana, mutta palautuu myöhemmin. Vaikka terveys palautuu, suru muuttaa pysyvästi ihmistä.

Surun rasittamassa ihmisessä ilmenee paljon fyysisiä, psyykkisiä ja erityisesti psykosomaattisia tuntemuksia. Surevalle voi tulla monen tyyppisiä särkyjä, lihasheikkoutta, laihtumista ja unettomuutta. Joka tapauksessa hän kokee itsensä sairaaksi. Prosessi alkoi sairauden diagnoosin tai kuolintiedon kuulemisesta. Surevan kokema luopuminen oli kokonaisvaltainen, häilyvärajainen, sisäistä liikehdintää sisältävä tapahtumaketju. Erityisen tuskallista oli ensi kertaa kokea ilman aviopuolisoa tietyt elämän merkkipaalut, esimerkiksi viikonloput, joulu ja muut juhlapyhät.

Surulle voi panna suitset

-Onnea ei voi ohjastaa, mutta surulle voi panna suitset, Erjanti lainaa inkeriläisen runonlaulajan Larin Parasken säettä. Tutkimuksessaan Erjanti kuvaa keinoja, joilla surun voi murtaa. Niitä on neljää päätyyppiä. Yritteliäs, ulos päin suuntautuva lähtee ihmisten pariin. Hän keskustelee ja kertoo tilanteestaan ja yrittää kaikin tavoin saada kontaktin toiseen ihmiseen. Toinen on yritteliäs sisään päin suuntautuva strategia. Tällainen henkilö lähtee joka päivä ulos kammiostaan, menee vaikka kahvilaan. Hän ei ota kontaktia, mutta haluaa olla muiden joukossa. Kolmas päätyyppi on syrjään vetäytyvä ja sisään päin suuntautuva. Hän on todella kotona yksinään, antaa itselleen aikaa ja yrittää selviytyä surusta.

-Olen kuin pieni lintu, joka on lentänyt ikkunaan ja saanut kauhean tällin. Kyyhötän verannan alla aivan hiljaa ja kerään voimia, eräs haastatelluista kuvaa suruaan. Erjanti pitää lintuvertausta suomalaiselle kulttuurille tyypillisenä mallina. Neljäs tyyppi on surun koteloija. Jos perheessä on pieniä lapsia, äiti ei voi uppoutua suruun ja rypeä siinä. Hänen on pakko terästäytyä, olla lasten kanssa. Hän tavallaan siirtää surun syrjää, koteloi sen pitkäksi aikaa selvitäkseen eteenpäin.

Kollektiivinen surukin todellista


Erjanti viittaa tutkimuksessaan myös kollektiiviseen suruun. Se ei kuulunut varsinaisesti tutkimusaiheeseen. Hänen mielestään kollektiivinen suru antaisi paljon eväitä jatkotutkimuksille. Esimerkkeinä kollektiivisesta surusta Erjanti mainitsee Estonia-onnettomuuden. Koko Suomi ja naapurimaat surivat turman uhreja.

Helsingin poliisisurmat aiheuttivat samoin laajalti yhteisöllistä surua. Se ilmeni kukkamerenä ampumispaikalla. Liikenneonnettomuuksissakin turmapaikan kukitus ilmentää laajaa surua. Esimerkki maailmanlaajuisesta kollektiivisesta surusta oli prinsessa Dianan kuolema. Suomessakin suuri määrä kansalaisia koki syvää surua prinsessan äkillisen pois menon vuoksi.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.