Mainos

Väkivalta kääntyi laskuun Etelä-Suomessa

Etelä-Suomen läänin onnistui vihdoin viime vuonna kääntää väkivaltarikosten määrä alamäkeen. Samaan aikaan tilanne heikkeni selvästi Hämeenlinnassa, Vantaalla ja Kotkassa.

Väkivaltarikosten määrä väheni koko Etelä-Suomessa kahdella prosentilla ja Raaseporissa peräti 27:llä.

Negatiivisin kehitys tilastoitiin Hämeenlinnassa: surmia, pahoinpitelyitä ja vastaavia tapahtui 17 prosenttia enemmän kuin 2007. Törkeiden pahoinpitelyiden määrä lisääntyi kahdessa vuodessa 15:sta 41:een.

Kanta-Hämeen poliisilaitoksen päällikkö Jarmo Holma pitää murheenkryyninä varsinkin Janakkalaa. Siellä pahoinpitelyt lisääntyivät vuodessa alle 50:stä yli 80:een.

Selvä väkivaltalukujen kasvu koettiin myös Forssassa. Komisario Tomi Repo selittää kehitystä alkoholin suurkulutuksella sekä huonolla työllisyystilanteella.

Etelä-Suomen lääni on määrännyt väkivaltarikosten torjunnan yhdeksi Kanta-Hämeen poliisin painopisteeksi tänä vuonna.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.