Mainos

Vakuutusvalvontavirastolta sakkoja vakuutuskauppiaille

Suurin osa asiamiehistä toimii hyvin, mutta ylilyöntejäkin löytyy, kerrotaan Vakuutusvalvontavirastosta.

Vakuutusvalvontavirasto harkitsee uhkasakkoja villeimmille vakuutuskauppiaille. Aggressiivisinta sijoitus- ja säästämismarkkinointia on kuluttajille viime vuosina tarjottu vapaaehtoisista eläkevakuutuksista ja erilaisista sijoitusvakuutuksista.

Johtaja Erja Rautanen Vakuutusvalvontavirastosta sanoo viraston pohtivan parhaillaan uhkasakon käyttämistä joissakin tapauksissa.

Vakuutustuotteiden markkinoita suitsi pari vuotta sitten tullut laki, jonka myötä vakuutusedustajien eli vakuutusmeklarien ja vakuutusasiamiesten oli rekisteröidyttävä Vakuutusvalvontaviraston ylläpitämään rekisteriin. Rautasen mukaan virasto on kiinnittänyt huomiota erityisesti vakuutusmeklarien "tasapuolisen analyysin" eli vakuutusten vertailun toteutumiseen.

Laki edellyttää, että asiakkaan tilanne ja tarpeet pitää selvittää perusteellisesti ja etsiä hänelle aidosti paras ratkaisu.

- Suurin osa asiamiehistä ja meklareista toimii hyvin. Ylilyöntejä löytyy kuitenkin joukosta, Rautanen sanoo.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.