Mainos

Väliraportti: Huumetestien oltava vapaaehtoisia

Työpaikkojen huumetestauksen on asiaan pohtineen työryhmän mukaan oltava pääsääntöisesti vapaaehtoista. Testien tarpeellisuutta selvittänyt työryhmä jätti tänään väliraporttinsa ministeri Osmo Soininvaaralle.

Sosiaali- ja terveysministeriön asettama työryhmä toteaa, että testeillä puututaan yksilön perusoikeuksiin. Työntekijä tai -hakija voitaisiin kuitenkin velvoittaa huumetestiin, jos hän saattaa vaarantaa työssään oman tai muiden hengen tai terveyden.

Kouluissa ja oppilaitoksissa voitaisiin työryhmän mielestä turvautua ongelmatilanteissa vapaaehtoisiin testeihin.

Työnantajat haluavat työpaikoille huumetestejä

Työnantajat ovat tyytymättömiä huumetestien ohjeistukseen.

Työnantajajärjestöt pitävät sosiaali- ja terveysministeriön huumausainetestausta selvittäneen työryhmän väliraporttia huonona.

Työnantajajärjestöjen lääketieteellinen asiantuntija, ylilääkäri Kari Kaukinen sanoo, että testien tarpeellisuuden määrittely, testien vaikutusten selvittely yksilöiden ja yhteisöjen kannalta sekä ehdotukset testien käytön ohjeistamiseksi ovat jääneet selvästi puutteellisiksi.

Kaukinen ihmettelee myös työryhmän tarvetta korostaa yksilönsuojaa ja perusoikeuksia rikollisessa toiminnassa sen sijaan, että turvattaisiin yhteisön turvallisuus.

Huumetestaus yleistyy jatkuvasti varsinkin turvallisuusherkillä aloilla.
(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.