Mainos

Valolaite paljastaa pahoinpideltyjen lasten parantuneetkin vammat

Terveysviranomaisille tulee rikostekniikan tutkimusvälineitä lasten kaltoinkohtelun selvittämiseksi.

Toisena Suomessa Turun yliopistosairaala on saanut kirkasvalo- ja ultraviolettilampun, jonka avulla voidaan kuvata näkymättömiä iho- ja kudosvaurioita.

Kokenut lastenlääkäri iloitsee Obelux-nimisestä laitteesta, joka lisää tutkimusvarmuutta ja nopeuttaa tutkimuksia.

Tähän asti keskussairaala on lainannut poliisin uv-tutkimusvalaisinta etsiessään pienistä potilaista jo näkymättömiin parantuneita merkkejä väkivaltaisesta kohtelusta. Oma lamppu tulee tarpeeseen.

– Meille tulee epäiltyjä seksuaalisia kaltoinkohtelutapauksia keskimäärin kerran viikossa ja noin 50 tapausta vuodessa. Fyysisiä epäiltyjä pahoinpitelytapauksia on keskimäärin muutama viikossa eli vuosittain noin sata tapausta, kertoo professori, ylilääkäri Jussi Mertsola Tyks lasten ja nuorten klinikalta.

Poliisille valotutkimus on ollut arkea jo parikymmentä vuotta. Rikospaikkatutkimuksessa kirkasvaloa käytetään yleisimmin, ultraviolettia esimerkiksi kuolemansyytä selvitettäessä.

Jokainen sairaalakäyttöön saatava tutkimuslamppu huojentaa poliisin taakkaa ja edistää esitutkintaa.

– Obeluxin saaminen Tyksiin nopeuttaa varmasti asioiden selvittämistä ja tutkimista, kiittelee rikosylikonstaapeli Jyri Juti Varsinais-Suomen poliisilaitoksen rikosteknisestä yksiköstä.

Lastenlääkärille valotutkimus on yksi uusi väline monimutkaisessa ja herkässä viranomaistyössä.

– On tärkeää, että kaikki tapaukset tutkitaan kunnolla eli selvitetään lapsen ja perheen oikeusturvaa, mutta myös epäillyn oikeusturvaa eli voidaan todeta epäily syyttömäksi, jos mitään pahaa ei ole tapahtunut.

Ilmoitukset lasten kaltoinkohtelusta ovat lisääntyneet nopeasti. Esimerkiksi Turussa tutkittavien tapausten määrä on kaksinkertaistunut viidessä vuodessa.

MTV3 - Jouko Vähä-Koskela, Turku

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.