Mainos

Valtakunnansovittelija Helteen tiedotustavasta kantelu – lupaa tviitata jatkossa myös ruotsiksi

Valtakunnansovittelija Minna Helle aikoo parantaa ruotsinkielistä tiedottamista työriitojen sovittelusta.

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies julkisti tänään lausuntonsa kantelusta, jossa kantelija moitti Helteen tapaa tiedottaa viime syksynä sovitteluista ainoastaan Twitterissä.

Valtakunnansovittelijan toimiston verkkosivuilla ei asiasta ollut tuolloin ajankohtaista tietoa.

Helle myöntää, että tilanne oli aikaisemmin epätyydyttävä. Nyt tilanne on parempi, sillä valtakunnansovittelijan vanhat staattiset verkkosivut on keväällä saatu korvattua uusilla, joille on mahdollista lisätä tiedotteita.

Apulaisoikeusasiamies toteaa lausunnossaan, että valtakunnansovittelijan toimiston tiedottaminen täyttää tällä hetkellä keskeisiltä osiltaan sekä julkisuus- että kielilain vaatimukset.

Lausunnon mukaan Twitter on hyvä väline oikea-aikaiseen viestintään, mutta sosiaalisessa mediassa olisi syytä käyttää sekä suomea että ruotsia.

– Molempien kansalliskielien samanaikaiseen käyttöön Twitterissä on kuitenkin poikkeuksellisissa tilanteissa varauduttava, apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja toteaa.

Helteen mielestä on hyvä, että apulaisoikeusasiamies on linjannut sosiaalisen median käyttöä.

– Tulemme jatkossa kiinnittämään enemmän huomiota kaksikielisyyteen myös Twitterin käytössä. Samoin pyrimme siihen, että ajankohtainen tieto työriitojen sovittelusta on myös nettisivuilla mahdollisimman nopeasti sekä suomeksi että ruotsiksi, Helle toteaa verkkosivuillaan.  

Joulukuussa 2015 Helle vieraili Huomenta Suomessa.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.