Mainos

Valtakunnansyyttäjä haluaa määritellä vihapuheen rajat

Valtakunnansyyttäjänvirasto aikoo määritellä vihapuheen rajoja.

Turun Sanomien mukaan poliisi kerää valtakunnansyyttäjänvirastolle parhaillaan esimerkkiaineistoa netin vihapuheista.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske sanoo Turun Sanomissa, että vihapuheiden määrä on lisääntynyt huolestuttavan paljon.

Kalske haluaa selvittää, missä vaiheessa esimerkiksi nettikirjoitteluihin pitää puuttua rikosoikeuden keinoin, milloin tulee kyseeseen sakko ja milloin kyse on vankeustuomioon johtavasta vihan lietsonnasta.

Kesäkuun alussa tuli voimaan uusi laki, joka koskee kiihottamista kansanryhmää vastaan.

Sekä poliisin että syyttäjien mielestä uusi laki on edelleenkin liian tulkinnanvarainen. Muun muassa poliisi haluaa tarkemmat ohjeet siitä, milloin se itse tekee rikosilmoituksen havaitsemastaan asiattomasta nettikirjoittelusta.

Tarkempia linjauksia ovat vaatineet myös eri nettifoorumeiden ylläpitäjät.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.