Mainos

Valtakunnansyyttäjä ja KRP:n päällikkö hakevat Paateron paikalle poliisiylijohtajaksi

Poliisiylijohtajan virkaa hakevat muun muassa valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen ja keskusrikospoliisin päällikkö Robin Lardot.

Hakijoihin kuuluu myös sisäministeriön poliisiosaston osastopäällikkö Kauko Aaltomaa sekä poliisijohtaja Seppo Kolehmainen poliisihallituksesta. 

Haku poliisiylijohtajan virkaan päättyy tänään. Tällä hetkellä hakijoita on kaikkiaan kahdeksan, kerrotaan sisäministeriöstä.  

Nykyinen poliisiylijohtaja Mikko Paatero jää virallisesti eläkkeelle elokuussa. Tavoitteena on, että uusi poliisiylijohtaja olisi selvillä kesäkuun loppupuolella.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.