Mainos

Valtakunnansyyttäjä: Vanhasen esteellisyys kiinnosti valiokuntaa

Esteellisyyskysymykset kiinnostivat eduskunnan perustuslakivaliokuntaa entisen pääministerin Matti Vanhasen (kesk.) tapauksessa, kertoo valtakunnansyyttäjä.

Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen oli tänään yli kaksi tuntia valiokunnan kuultavana. Hän esitti valiokunnalle 14-sivuisen lausunnon Keskusrikospoliisin tekemän esitutkinnan tulosten perusteella.

- Asia eteni niin, että ensin kerroin oman lausuntoni pohjalta, minkälaisia oikeudellisia näkökohtia tähän on. Sen jälkeen siirryimme keskusteluosuuteen, missä minulle esitettiin lukuisia kysymyksiä. Osa niistä oli hyvin laajoja ja osa koski pieniä yksityiskohtia, Nissinen kuvaili prosessia tiedotusvälineille.

Nissinen kertoi valiokunnalle oman mielipiteensä siitä, pitäisikö Vanhasta vastaan nostaa syyte valtakunnanoikeudessa. Hän ei kuitenkaan paljastanut mielipidettään julkisuuteen.

- Valiokunta voi sitten itse tiedottaa asiasta, jos katsoo vastauksellani olevan jotain merkitystä.

Jos eduskunnan täysistunto päättää syytteen nostamisesta, Nissinen ajaa syytettä valtakunnanoikeudessa.

Nissinen teetti perustuslakivaliokunnan pyynnöstä KRP:lle esitutkinnan Vanhasen mahdollisesta jääviydestä ja syyllistymisestä rikokseen, kun tämä osallistui valtioneuvoston päätöksentekoon Raha-automaattiyhdistyksen avustuksista Nuorisosäätiölle. Säätiö tuki Vanhasen vaalikampanjoita.

- Asiaan liittyy erilaisia tulkintakysymyksiä lähtien esteellisyydestä, olennaisuudesta, tahallisuudesta ja törkeästä tuottamuksesta. Olisi älyllistä epärehellisyyttä väittää, että tapaus olisi yksinkertainen, Nissinen sanoi mennessään valiokunnan kuultavaksi.

Perustuslakivaliokunta pitää tiedotustilaisuuden kello 13 eduskunnassa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.