Mainos

Valtaosa aikoo äänestää kuntavaaleissa

Suomalaisten äänestysinto syksyn kuntavaaleissa on nousemassa reippaasti parin edellisen kuntavaalin luvuista. Kuntaliiton ja Kuntalehden Taloustutkimuksella teettämässä kyselyssä 67 prosenttia vastaajista aikoo äänestää syksyllä.

Kuntaliiton tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom tosin toppuuttelee, etteivät kaikki äänestämistä luvanneet saavu uurnille. Kyselyissä saadaan aina korkeampia äänestysprosentteja kuin itse vaaleissa. Toisaalta viidennes kyselyyn vastanneista ei tiennyt vielä äänestääkö vai ei. Tämä vaikeuttaa tulevan äänestysprosentin ennustamista.

Silti nyt näyttäisi, että kahden edellisen kuntavaalin lukemista ollaan nousemassa. Viime kuntavaaleissa äänestysprosentti oli noin 58 ja vuonna 2000 vain noin 56 prosenttia.

Lähes kolmannes vastaajista kertoi, että heidän äänestysintoaan on kiihdyttänyt kuntien tulevaisuuden ympärillä käyty keskustelu.

Nuorten äänestyslaiskuuteen ei tämäkään keskustelu ole purrut. Nuorempien ikäluokkien vastaajista vain 40 prosenttia aikoi äänestää tulevissa kuntavaaleissa.

Äänestysinto vaihtelee myös alueellisesti. Kyselyn perusteella innokkaimpia äänestäjiä löytyy Lapin läänistä.

Kyselyyn vastasi maaliskuun alussa noin tuhat suomalaista. Virhemarginaali on kolme prosenttia.

Tulevien kuntavaalien varsinainen äänestyspäivä on lokakuun 26. Ennakkoäänestys alkaa lokakuun puolivälissä. Tällä kertaa valitaan reilut 10 000 valtuutettua.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.