Mainos

Valtatie 9 avattu liikenteelle jälleen öisen rekkaonnettomuuden jälkeen

Valtatie 9 on avattu liikenteelle Keski-Suomessa Jämsän kohdalla, kertoo Liikennevirasto.

Tie oli yöstä asti suljettuna vaarallisen aineen onnettomuuden takia. Maahan pääsi yöllä yhden maissa joitakin kymmeniä litroja syövyttävää ferrisulfaattia, kun tukkirekka törmäsi tielle kaatuneeseen säiliöautoon.

Pelastuslaitoksen mukaan ympäristöonnettomuuden vaaraa ei ollut, koska aine kerättiin maasta ja säiliöautosta.

Ajoneuvojen kuljettajat eivät loukkaantuneet. Toinen heistä lähti kuitenkin tarkistettavaksi. Törmäys sattui lähes 60 kilometrin päässä Jyväskylästä.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.