Mainos

Valtio jakoi taideapurahoja

Suurimman yksittäisen apurahan, 6000 euroa, saivat kuvataiteilija Riikka Mäkikoskelan ja tanssitaiteilija Jaap Kleveringin työryhmät Helsingistä.

Taiteen keskustoimikunta ja valtion taidetoimikunnat jakoivat ensi vuoden kohdeapurahoina yhteensä 743 000 euroa. Hakemuksia saapui kaikkiaan 1245, ja apurahoja myönnettiin yhteensä 272.

Suurin yksittäinen apuraha oli arvoltaan 6000 euroa. Sen saivat kuvataiteilija Riikka Mäkikoskelan ja tanssitaiteilija Jaap Kleveringin työryhmät Helsingistä.

Valtion taidetoimikunnan apurahoja myönnettiin taiteenaloittain elokuvataiteelle, kirjallisuudelle, kuvataiteelle, muotoilulle sekä näyttämö-, rakennus-, sävel-, tanssi- ja valokuvataiteelle.

Taiteen keskustoimikunta myönsi lisäksi kohdeapurahoja kritiikkiin, mediataiteeseen, sirkustaiteeseen sekä taidemuotojen väliseen toimintaan.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.