Mainos

Valtio jättää Malmin lentoaseman vuonna 2016

Valtio vetäytyy Malmin lentoasemalta Helsingistä syyskuussa 2016, kertoo liikenne- ja viestintäministeriö.   

Rajavartiolaitoksen tukikohta siirtyy tuolloin Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Malmilla toimivat koulutusyritykset puolestaan siirtyvät muille kentille. Harrasteilmailijat voivat käyttää Malmin kenttää ainakin vuoden 2016 elokuuhun asti, jonka jälkeen asemalla ei enää tarjota lennonvarmistuspalveluja.  

Ministeriö arvioi, että harrasteilmailijat siirtyvät jatkossa käyttämään nykyistä useampaa lentoasemaa. Harrasteilmailijoiden mahdollisuuksien selvittämistä jatketaan tämän syksyn aikana.  

Helsingin kaupungin käyttöön Malmin lentoaseman alue palautuu viimeistään vuoden 2017 alussa. Helsinki on suunnitellut rakentavansa alueelle asuntoja viimeistään 2020-luvun alussa.

Kaupungin alustavan arvion mukaan lentokentän alueelle on mahdollista kaavoittaa asuntoja noin 25000 asukkaalle. Työpaikkoja sinne tulisi 2000-3000.  


Juttua korjattu kello 20.40: Jutun kuvatekstissä todettiin, että kentän käyttö loppuisi jo vuonna 2015. Kenttä on kuitenkin käytössä elokuuhun 2016 saakka. Jutussa vuosiluku on ollut oikein.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.