Mainos

Valtiolta ei kiirettä eläkkeelle

Valtion palkolliset pysyvät työssään aiempaa pidempään. Vuonna 2008 valtion palveluksesta siirryttiin eläkkeelle keskimäärin 1,5 vuotta myöhemmin kuin 10 vuotta aikaisemmin vuonna 1999.

- Työhyvinvoinnin edistämisellä on tässä ollut iso merkitys, erikoistutkija Irma Väänänen-Tomppo Valtiokonttorista sanoo.

Vuoden 2005 alusta lähtien työeläkkeelle on voinut jäädä joustavasti 63-68-vuotiaana. Työssä pysymistä on kannustettu siten, että 63 ikävuoden jälkeen ansaitusta palkasta eläkettä kertyy tuntuvasti enemmän kuin aiemmin.

Valtiokonttori on selvittänyt eläkeikään tulleen jouston käyttöä. Eläkkeelle lähdön aikaa on verrattu kunkin henkilökohtaiseen eläkeikään, mikä taannoisen eläkeiän noston jäljiltä on valtiolla vaihdellut yksilöllisesti.

Vuonna 2008 eläkkeelle jäämistä myöhennettiin 523 henkilötyövuoden verran enemmän kuin mitä eläkkeelle jäämistä varhennettiin. Näin saatu työpanoksen lisäys vastaa keskisuuren viraston henkilötyövuosien määrää.

Eniten valtion palkollisista eläkkeelle lähtemistä ovat myöhentäneet johtoon kuuluvat sekä ylemmät toimihenkilöt. Työntekijöistä useimmat aikaistivat eläkkeelle lähtemistään kuin lykkäsivät sitä.

Halua pysyä työssä lisäsivät hyvä terveys, kokoaikainen varma työpaikka, mielekkääksi koettu työ ja työpaikan hyvä ilmapiiri.

Valtiokonttorissa uskotaan, että pitkäjänteinen panostaminen työkyvyn ja työhyvinvoinnin edistämiseen näkyy työurien pidentymisenä. Valtionhallinnossa on kehitetty henkilöstön varhaiskuntoutusta sekä koulutettu työhyvinvoinnin kehittäjiä virastoihin ja laitoksiin.

Valtiokonttorin tiedotustilaisuudessa esiintynyt valtiosihteeri Raimo Sailas ihmetteli, miksi kysymys työurien pidentämisestä kerran toisensa jälkeen nostattaa tuskanhien otsalle. Kun ihmiset elävät odotettua pitempään, on Sailaksen mielestä jokseenkin ymmärrettävää, että osa pidentyvästä eliniästä ollaan mukana työelämässä.

Tuorein kiistely asiasta päätyi viime viikolla hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen sopuun uusista työryhmistä. Sailas ei halunnut kommentoida ratkaisua.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.