Mainos

Valtion ensi vuoden budjetti ei ota eikä anna – velkaantuminen kuitenkin jatkuu

Valtiovarainministeriö aloittaa huomenna ensi vuoden budjettiesityksen käsittelyn. Lisäleikkauksia ei nyt ole luvassa, mutta toisaalta mitään uusia suuria panostuksiakaan ei ole tulossa. Toimista työllisyyden parantamiseksi päätetään vasta hallituksen varsinaisessa budjettiriihessä elo-syyskuun vaihteessa.

Suomalaisille valtion ensi vuoden budjetti ei juuri tuo mitään uutta ja erinomaista – toisaalta mitään uusia leikkauksiakaan ei nyt ole tiedossa. Valtiovarainministeri Petteri Orpo sanoo kuitenkin, että leikkauksiin joudutaan ensi vuonna, mikäli maan talouskehitys huononee nykyisestään.

Kansalaisten kukkarossa näkyy parhaiten se, että tuloverotukseen ovat tulossa noin puolen miljardin kevennykset. Kevennysten tarkka suuruus riippuu kuitenkin kilpailukykysopimuksen lopullisesta kattavuudesta.

Ratkaisut yritysverotuksesta tehtäneen myös vasta elo-syyskuun vaihteessa, jolloin koko hallitus pitää budjettiriihensä. Hallituspuolueiden pöydällä on suunnitelmat keventää mahdollisesta yritysverotusta, esillä on muun muassa investointivarauksen palauttaminen.

Työttömyysmenot paisuttavat budjettia

Valtion talousarvion loppusumma päätynee noin 53 miljardiin eli viime vuoden tasolle. Valtio jatkaa velkaantumista myös ensi vuonna. Menot ovat 3–5 miljardia euroa tuloja suuremmat. Velkaantuminen jatkuu, vaikka maan talous kasvaa niukasti niin tänä kuin ensi vuonnakin.

Suuri syy velkaantumiseen ovat koko ajan paisuvat työttömyyden aiheuttamat menot. Budjettiin on tulossa toimia työllisyyden parantamiseksi – niistäkin lopulliset ratkaisut tehdään vasta hallituksen budjettiriihessä.

Esillä on ollut muun muassa asuntokauppaa ja ihmisten liikkuvuutta työn perässä hidastavan varainsiirtoveron poistaminen.

Valtiovarainministeri Orpo vaati hallitukselta voimakkaita lisätoimia työttömyyden vähentämiseksi alkukesästä kamppaillessaan Kokoomuksen puheenjohtajuudesta. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.