Mainos

Valtion varmuusvarastosta tuhansien litrojen öljyvuoto

Tuhansia litroja kevyttä polttoöljyä on päässyt luontoon Kajaanissa. Pelastuslaitoksen mukaan öljy on peräisin valtion varmuusvarastosta. Öljypäästön syynä on tekninen vika.

Öljy levisi pitkin tulvivaa Kulunnanpuroa Oulujärven rantaan. Palomestari Jukka Palolan mukaan vuotopaikasta Oulujärveen on noin viiden kilometrin matka.

Pelastuslaitos teki puomituksia useisiin paikkoihin ja keräsi öljyä tilapäisaltaisiin.

Puolustusvoimat antoi virka-apua räjäyttämällä väylää Oulujärven jäähän. Pelkona on, että öljy painuisi jään alle, jos puomituksia ei ehditä tehdä.

Palola arvioi, että öljyntorjuntatyöt kestävät useita päiviä.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.