Mainos

Valtioneuvosto esittää Louekoskelle jatkopaikkaa

Valtioneuvosto esittää yksimielisesti jatkopaikkaa Matti Loekoskelle Suomen Pankissa. Tasavallan presidentti Tarja Halonen nimittää johtokunnan jäsenen huomenna.

Valtioneuvosto esittää varatuomari Matti Louekosken nimittämistä uudelle kaudelle Suomen Pankin johtokuntaan. Esitys oli yksimielinen. Tasavallan presidentti nimittää johtokunnan jäsenen huomenna.

Johtokunnan jäsenen virka tulee auki vuodenvaihteessa, kun Louekosken nykyinen kausi päättyy. Hän olisi voinut lähteä jo eläkkeelle, mutta hän halusi jatkaa edelleen työtä Suomen Pankissa.

Eduskunnan pankkivaltuusto päätyi arvioinnissaan yksimielisesti Louekosken nimittämisen taakse. Ennen keskuspankkiuraansa Louekoskella oli pitkä poliittinen ura sosiaalidemokraattisessa puolueessa. Hän toimi aikoinaan mm. valtiovarainministerinä.

Suomen Pankin johtokunnan jäsenten nimityksiin on viime aikoina sisältynyt aimo annos dramatiikka. Viime vuonna presidentti Tarja Halonen poikkesi sekä pankkivaltuuston että valtioneuvoston esityksestä. Kun valtioneuvostossakaan ei ollut yksimielisyyttä, hän nimitti vain yhden, pankkialan ammattilaisen, kun kahdenkin jäsenen nimittäminen olisi ollut mahdollista.

Keskustan tuolloinen puheenjohtaja Esko Aho jäi nimittämättä. Kokoomus olisi halunnut myös pankkivaltuuston kokoomuslaisen puheenjohtajan Ilkka Kanervan nimittämistä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.