Mainos

Valtioneuvosto päätti kahdesta kuntaliitoksesta

Valtioneuvosto on päättänyt Kiukaisten kunnan liittämisestä Euran kuntaan sekä Merimaskun, Rymättylän ja Velkuan kuntien liittämisestä Naantalin kaupunkiin. Kummatkin liitokset tulevat voimaan ensi vuoden alusta.

Molemmat laajentuneet kunnat saavat yhdistymisavustusta, Eura noin 3,6 miljoonaa ja Naantali hieman yli 7 miljoonaa.

Kuntajakojen muutokset eivät aiheuta muutoksia valtion alue- ja paikallishallintoon eivätkä Euroopan unionin toiminnassa noudatettaviin aluejakoihin. Molemmat laajentuneet kunnat ovat suomenkielisiä.

Sekä Kiukaisten kunnan liittäminen Euran kuntaan että Merimaskun, Rymättylän ja Velkuan kuntien liittäminen Naantalin kaupunkiin perustuvat kuntien yhteisiin valtioneuvostolle tekemiin esityksiin.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.