Mainos

Valtiovarainministeri lupaa korotusta ateriatukeen

Radio Novan Kansalaistori-ohjelmassa vierailleen ministeri Heinäluoman mukaan opiskelijoiden ateriatukea voidaan korottaa hallituksen budjettiesityksen eduskuntakäsittelyn yhteydessä.

Valtiovarainministeri Eero Heinäluoma lupaa korotusta opiskelijoiden ateriatukeen. Hänen mukaansa korotus voidaan tehdä budjettiesitykseen eduskuntakäsittelyn yhteydessä.

Heinäluoma kertoi Radio Novan Kansalaistori-ohjelmassa, että hän keskusteli asiasta perjantaina muun muassa pääministeri Matti Vanhasen kanssa. Heinäluoma muistutti, että myös kahden suurimman hallituspuolueen ryhmänjohtajat ovat näyttäneet hankkeelle myötämielisiä.

- Huomasin, että sekä SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman että keskustan ryhmän puheenjohtaja Timo Kalli esittivät eilen ateriatuen korotusta. Tulen tukemaan tätä ratkaisua, valtiovarainministerinä näytän sille vihreää valoa. Ateriatuen korotus on tulossa, summasi Heinäluoma.

Heinäluoma huomautti, että opiskelijoiden aterioiden hinnassa on korotuspaineita. Jos yhteiskunnan tuki ei kasva, opiskelijat joutuvat itse maksamaan hinnannousun.

Valtiovarainministeri piti lisäksi tarpeellisena tuloverotuksen huomattavaa uudistamista lähivuosina.

- Ajattelen niin, että tämä on asia, joka tulee esille ensi vuonna. Me tulemme tarvitsemaan verotukseen isompaa remonttia, ja se on tulevan hallituksen tehtävä, Heinäluoma huomautti.

Valtiovarainministerin mukaan verotuksen uudistuksen yhteydessä tulee myös tarkastella eläkkeensaajien verotusta. Heinäluoma muistutti, että tietyllä tulotasolla eläkkeensaajat maksavat hieman vähemmän veroa kuin työssäkäyvät. Keskituloisilla eläkeläisillä verorasitus on puolestaan tässä vertailussa hieman korkeampi. Heinäluoman mielestä veroremontti tarvitaan, jotta nämä suhteet saadaan kohdalleen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.