Mainos

Valtiovarainministeriö varoittaa puolueita turhista lupauksista

Valtiovarainministeriön raportti on ollut valmiina jo jonkin aikaa, mutta ministeri Eero Heinäluoma (sd.) on siirtänyt sen julkistamista.

Valtiovarainministeriö varoittaa puolueita lupaamasta liikoja vaalien alla. YLE uutiset kertoi illalla, että ministeriön selvitys pitää puolueiden vaaliohjelmia liian avokätisinä.

Puolueet ovat luvanneet uutta rahaa menoihin ja veronkevennyksiin jopa viiden miljardin euron edestä. Valtiovarainministeriön selvityksen mukaan tuhlailun sijaan Suomen pitäisi varautua muuta EU:ta nopeampaan väestön ikääntymiseen ja talouskasvun hiipumiseen.

Puolueiden lisäksi myös tutkimuslaitokset povaavat, että ensi vaalikauden päättyessä valtiolla olisi uutta rahaa jaossa yli viisi miljardia enemmän kuin nyt.

Valtiovarainministeriön on määrä julkistaa selvityksensä perjantaina. YLE uutisten mukaan raportti on ollut valmiina jo jonkin aikaa, mutta ministeri Eero Heinäluoma (sd.) on siirtänyt sen julkistamista.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.