Mainos

Valtuustopomo: AKT:lle ei tule samanlaista puheenjohtajaa

AKT:n seuraava puheenjohtaja ei tule olemaan edeltäjänsä Timo Rädyn kaltainen, sanoo Auto- ja kuljetusalan työntekijäliiton pääluottamusmies Jape Lovén.

MTV3:n Huomenta Suomessa vierailleen AKT:n valtuuston varapuheenjohtajan mukaan valtuuston eilinen päätös erottaa Räty kertoo jäsenistön suhtautumisesta tämän vetämään linjaan.

– Eilen jäsenistö on ottanut kantaa aika voimakkaasti. Voin melkein vakuuttaa, että samanlaista puheenjohtajaa ei tule, Lovén sanoo.

Millaista puheenjohtajaa AKT:lle seuraavaksi haetaan, hän ei osannut vielä tarkemmin määritellä.

Vastuullisille tarvittaessa korvausvaatimus

AKT:n valtuuston eilen tekemä erottamispäätös antaa Lovénin mukaan liitolle mahdollisuuden edetä kohussa.

– Silloin jo kun Räty siirrettiin syrjään, alkoi olla selvää, ettei hän voi johtaa tällaista aatteellista yhdistystä.

Lovénin mukaan Rädyn toimista kuten hänen solmimistaan vuokrasopimuksista ei toistaiseksi ole koitunut AKT:lle euroakaan taloudellisia menetyksiä. Tarvittaessa kuitenkin ryhdytään toimiin.

– Jos tästä jotain vahinkoa koituu, on ollut jo esillä, että tarvittaessa vastuulliset henkilöt pannaan korvausvelvollisiksi, mikäli se on juridisesti mahdollista.

"AKT:n jäsenmäärä nousussa"

Imagotappioksi Lovén ei Rädyn erottamiseen johtanutta ja osin edelleen jatkuvaa sotkua kiusaamisväitteineen laske.

– AKT ja sen jäsenistö edusmiehineen on näyttänyt sen, että AKT toimii kaikkialla työelämässä itse ajamiensa periaatteiden mukaisesti. Kiusaamiseen on nollatoleranssi ja työntekijöiden etua valvotaan.

Sen lisäksi AKT:n maksavien jäsenten määrä on Lovénin mukaan nousussa.

– Mitä on ollut esillä mediassa, on loppujen lopuksi aika sivujuonta.

AKT-jupakan viimeisintä käännettä, Rädyn sihteerin Nesrin Canin tällä viikolla tekemää rikosilmoitusta työpaikkakiusaamisesta Lovén kommentoi sanomalla pitävänsä melko erikoisena, että väitetty kiusattu ei ole itse saapunut tapaamisiin, joissa tilannetta on ollut tarkoitus selvittää.

Lovénin mielestä on myös erikoista, että Canin esimies ei ole lähtenyt selvittämään asiaa, vaikka hän on kertonut tehneensä Canin ja tämän äidin kanssa elinikäiset asunnonvuokrasopimukset juuri kiusaamisen takia.

(MTV3)

Katso Jape Lovénin studiohaastattelu (Huomenta Suomi 8.6.2012)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.