Mainos

Valvira: Hoitajilta joudutaan eväämään ammattioikeudet yhä useammin

Yhä useamman terveydenhuollon työntekijän ammattioikeuksia rajoitetaan tai poistetaan.

Terveydenhuollon valvontavirasto Valvirasta kerrotaan, että oikeuksia poistettiin viime vuonna yhteensä 95:ltä henkilöltä, joista 63 oli hoitajia. Valvira joutui rajoittamaan ammattioikeuksia kaikkiaan 45 henkilöltä.

Valviran johtaja Tarja Holi kertoo, että ongelmat ovat lisääntyneet erityisesti hoitajilla. Hoitajia koskevat ammattioikeuksien rajoitukset ovat selkeästi lisääntyneet neljän viime vuoden aikana.

– Tätä ennen hoitajien ammatinharjoittamisen rajoittamisia oli vain noin 10-20 vuosittain. Lääkäreillä nousu ei ole näin huomattavaa ollenkaan, Holi kertoo.

Holin mielestä jo ennen opiskelua pitäisi seuloa joukosta pois sellaiset, joilla ei ole edellytyksiä edes toimia kyseisessä ammatissa.

– Opiskeluaikana tällaiseen pitäisi puuttua tehokkaammin ja ohjata hoitoon. Myös työelämässä pitäisi nykyistä aiemmin puuttua ongelmiin, Holi sanoo.

Yhä nuoremmilla ongelmia

Terveydenhuollon valvontavirasto Valvira on joutunut puuttumaan yhä nuorempien terveydenhuollon ammatinharjoittajien ammattioikeuksiin. Oikeuksia on joko poistettu tai rajoitettu. Terveydenhuollon valvontavirasto Valvira on joutunut puuttumaan ammattioikeuksiin jopa parin vuoden kuluttua valmistumisesta.

– Lähes kaikkien niiden henkilöiden kohdalla, joista meille ilmoitetaan, on kyse jo vuosia jatkuneista päihdeongelmista. Ongelmat ovat saattaneet syntyä jo ennen opiskeluaikaa, Holi kertoo.

Ammattihenkilöiltä poistetaan tai rajoitetaan ammattioikeuksia silloin, kun katsotaan, että potilasturvallisuus ei ole riittävä. Taustalta löytyy usein päihde- tai lääkeriippuvuuksia. Niihin nivoutuneina myös monenlaisia mielenterveyden ongelmia. Usein hoitajilla on myös omaisuusvarkauksia.

– Monesti ongelmat tulevat ilmi, kun työntekijä jää kiinni lääkkeiden varkauksista. Myös potilaiden omaisuutta on saatettu varastaa.

Kaikkiaan Valviran valvonta-asioiden määrä kasvoi viime vuonna. Niitä oli lähes 1250. Yksi syy on työpaikkojen terävöitynyt potilasturvallisuuden valvonta.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.