Mainos

Valviran henkilökuntaa uhkailtu: ”Meitä viedään nurkan taakse ammuttavaksi”

Alkoholilain valvontaan liittyvät kysymykset herättävät suomalaisissa suuria tunteita.

Tämän on saanut kokea moni työntekijä sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvirassa, jonne vihaiset kansalaiset kohdistavat kielteisen palautteensa.

Valviran viestintäpäällikkö Tarja Tamminen kertoo MTV Uutisille, että osa palautteesta on suorastaan törkeää.

– Pitkin kesää käyty alkoholikeskustelu näkyy selvästi saamassamme palautteessa. En nyt halua toistaa kaikkia niitä sanoja, mutta kyllä siellä viedään meitä nurkan taakse ammuttavaksi ja tapettavaksi. Voi sanoa, että kaikki alatyylin sanat ovat käytössä, kertoo Tamminen.

Viestintäpäällikkö toivoo ihmisten miettivän, kelle he palautteensa ohjaavat.

-Sitä kannattaisi antaa kansanedustajien suuntaan. Kaikki nämä lait on hyväksytty eduskunnassa. Meidän tehtävämme on valvoa, että lait toteutuvat, muistuttaa Tamminen.

Viimeisin alkoholikohu liittyy Helsingin Sanomien uutiseen, jonka mukaan aluehallintovirasto olisi määrännyt viskiin liittyvät maininnat poistettaviksi kahden yksityishenkilön blogeista.

Määräys liittyy kahden viikon päästä järjestettävään Olutexpo Finlandiin

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.