Mainos

Valvonta tiukentaa alkoholin tarjoilua

Kaikilla anniskeluntutkimuskierroksilla humalaiselle anniskelun todennäköisyys kasvoi, kun ravintolassa oli ovimiehiä, nuori tarjoilija ja ruuhkaa baaritiskillä.

Noin joka toinen juopunut saa olutta ravintolasta ja liki joka toinen alaikäinen alkoholijuomia myymälästä. Sen osoittavat ostokokeet, joita on tehty osana Stakesin tutkimushanketta Jyväskylässä, Hämeenlinnassa ja vertailun vuoksi muuallakin.

Tutkimusprofessori Marja Holmila Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja koulutuskeskuksesta pitää tärkeänä seurantatutkimuksen väliaikatulosta, jonka mukaan laaja paikallinen yhteistyö ja varsinkin tehovalvonta saa tarjoilijat ja myyjät kunnioittamaan alkoholilakia entistä paremmin.

- Etsimme tapoja organisoida ennaltaehkäisevää alkoholipolitiikkaa paikallisesti. Se vaatii myös kestävän rahoituksen.

Valvonta puri baareissa ja pubeissa

Pakka-tutkimuksen aikana ovat läänin tarkastajat vierailleet keskimääräistä useammin Jyväskylän anniskelupaikoissa. Kun humalaista esittänyt näyttelijä torjuttiin baaritiskillä vain yhden kerran neljästä vuonna 2004, hän jäi viime vuonna joka toisella kerralla vaille oluttuopillista.

Tutkija Katriina Warpenius kiittelee kieltäytymisprosentin nousseen varsinkin pubeissa ja baareissa. Ruokaravintoloissa ei päihtymistä siedetty alunperinkään. Yökerhoissa näyttää humalaisille anniskelu olevan niin tavallista, ettei projekti ole tilannetta hetkauttanut.

Kaikilla tutkimuskierroksilla humalaiselle anniskelun todennäköisyys kasvoi, kun ravintolassa oli ovimiehiä, nuori tarjoilija ja ruuhkaa baaritiskillä. Koeoston onnistumiseen vaikuttivat myös asiakaskunnan päihtyneisyys sekä myöhäinen ajankohta.

Marketti kontrolloi nuoria huonosti

Toisena tutkimuskohteena on Hämeenlinna ja alkoholin myynti alaikäisille. Sekä vuonna 2004 että 2006 nuoret koeostajat saivat alkoholijuomia ilman henkilöllisyyspapereita liki joka toisella kerralla.

Kurssituksista huolimatta tilanne koheni Hämeenlinnassa vähemmän kuin vertailukaupungissa. Tutkija Warpenius uskoo silti myyjien otteen tiukentuneen koko Suomessa. Siitä on viestinyt myös laaja koululaistutkimus.

Hämeenlinnassa kiristyi alkoholin myynti alle 18-vuotiaille varsinkin pikkumyymälöissä, kioskeissa ja huoltoasemilla. Isoista marketeista pullo irtosi viime vuonna helpommin kuin kaksi vuotta aiemmin.

Ylitarkastaja Irja Haljoki Etelä-Suomen lääninhallituksesta toteaa, että yrittäjiä on vaikea saada aidosti sitoutumaan alkoholilakiin. Marketeissa työntekijät vaihtuvat niin tiheään, että kertakoulutus ei paljon auta.

Öinen puhallus ja nuorten terassiraati

Pakka on ideoinut uusia toimintatapoja. Hankekoordinaattori Irmeli Tamminen Hämeenlinnasta sanoo nuorten ottaneen kiittäen vastaan vapaaehtoisen aamuyön puhalluskokeen. Promillelukemasta sai mukaan muistilapun. Asiakas voi vaikka aamulla netistä vilkaista, miten ajokunto kehittyy.

Jyväskylässä nuoret arvioivat tiukalla silmällä kesäisiä terasseja. Voittaja sai kunniaa, ja koordinaattori Minna Kesäsen mukaan se herätti muut alan yrittäjän katselemaan menoa omissa nurkissaan.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.