Mainos

Valvontajärjestelmät toimivat - pankkiryöstöt vähentyneet 90-luvulta

2000-luvulla pankkiryöstöjä on tehty huomattavasti vähemmän kuin 90-luvulla alkupuolella, jolloin pankkiryöstöjä tapahtui yli 100 vuodessa. Turvallisuutta parannettiin ja 2000-luvulle tullessa pankkiryöstöjä tehdään korkeintaan kymmenkunta.

Pankkien turvallisuustilanne on kohentunut roimasti 90-luvun alkuvuosista. 1991, 1992, 1993 pankkiryöstöjä tehtailtiin yli 100 kappaletta vuodessa. Pankkiryöstössä jopa menehtyi yksi pankkivirkailija ja yksi sivullinen. Sitten turvallisuutta parannettiin ja ryöstöjen määrä saatiin pudottettua.

– Tehtiin pienempiä konttoreita, kassoissa oli vähemmän käteistä rahaa, otettiin käyttöön aikaviivelukkoja ja kameravalvontaa. Samalla myös poliisi tehosti toimintaansa huomattavasti ja pankkiryöstäjät jäi järjestäen kiinni, kertoo Finanssialan keskusliiton vahingontorjunnasta vastaava johtaja Risto Karhunen.

– Tämän yhteisvaikutus oli se, että pankkiryöstö ja pankki ei enää ollutkaan houkutteleva kohde. Rahaa ei juurikaan saanut, ja jos jäi kiinni, niin seuraamukset olivat kovat eli linnaa, 

2000-luvulle tultaessa ryöstöjen määrä on pudonnut edelleen. Vuonna 2011 ryöstöjä ei ollut lainkaan ja viime vuonnakin vain neljä. Pankki ei enää näytä houkuttelevan rikosmielessä. Käteistä ei myöskään käytetä samalla tavalla kuin aiemmin.

– Suomessa käteisen rahan käyttö on vähentynyt merkittävästi. Ei käteistä käytetä juuri ollenkaan, muovillahan me kaikki hoidetaan, verkkopankkitunnuksilla ja muilla tilinkäyttövälineillä, sanoo Karhunen.

Tanskassa edelleen pankkiryöstöjä yli 100 vuodessa

Pohjoismaista Suomi ja Norja ovat olleet edelläkävijöitä pankkiryöstöjen määrän vähentämisessä ja nyt seuraan on astunut Ruotsi.

– Ruotsilla oli vuonna 2008 vielä 110 pankkiryöstöä ja parina viime vuonna sielläkin on päästy alle kymmeneen, sanoo Karhunen. Karhusen mukaan Ruotsi sai määrän vähenemään samoin keinoin kuin Suomi ja Norja.

– Tämä on oivallinen esimerkki siitä, että rikollisuus- ja turvallisuustilanteeseen voidaan vaikuttaa, hän sanoo. Tanskassa sen sijaan pankkiryöstöjä tehdään edelleen yli 100 vuosittain.

– Saaliin määrä ei ole pankkisektorille se olennaisin asia vaan oleellisinta on se, että henkilökunta on pitkillä sairauslomilla, kertoo Karhunen.

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.