Mainos

Vangit tukevat ulosmarssineita vartijoita

Vankilahenkilöstö on marssinut ulos työpaikoiltaan iltapäivällä ympäri Suomea. Mielenilmauksella vastustetaan Pelson ja Konnunsuon vankiloiden sulkemissuunnitelmia.

Rikosseuraamusvirasto kannattaa mallia, jossa Konnunsuon ja Pelson vankilat sulkisivat ovensa vuoden 2012 alkuun mennessä.

Vankiloiden henkilökunta suhtautuu epäilevästi viraston laskemiiin, joiden mukaan vankimäärä laskee 450:llä kolmen vuoden kuluessa. He eivät myöskään näe, että avoseuraamuksiin voidaan siirtää ongelmitta satoja vankeja.

- Valitettavasti nykyisillä kriteereillä emme ole löytäneet vankeja niin paljon. En usko, että tähän päästään nykyisellä systeemillä, sillä vangit ovat yhä moniongelmaisempia ja päihdeongelmaisempia, kertoo Vankila- ja Kriminaalihuoltyön henkilöstö -yhdistyksen puheenjohtaja Ari Lyytikäinen.

Lyytikäisen mukaan Sörnäisissä selleihin iltapäiväksi istutetut vangit tukivat vankilahenkilöstön hätähuutoa.

- Henkilökunta ja vangit eivät ole asiassa vastakkain. Tottakai suljetuissa laitoksissa olevat avolaitoksiin kelpaavat vangit toivovat pääsevänsä sinne, ja sitä mekin toivomme, Lyytikäinen sanoo.

Oikeusministeri Tuija Braxin mukaan lakkautusuhan alla olevien vankiloiden korjauskustannukset nousisivat 20 miljoonaan euroon. Vankilahenkilöstön mukaan rahat tulisi löytää valtion budjetista.

- Alan budjetti on ollut viimeiset seitsemän vuotta alimitoitettu. Me olemme esittäneet laskelmia, millä talot voitaisiin pitää olemassa ja muuttaa osittain avolaitoksiksi. Tällöin kustannukset eivät olisi näin korkeat, Lyytikäinen sanoo.

Rikosseuraamusviraston pääjohtaja Esa Vesterbacka on luvannut, että Vankeinhoitolaitos pystyy tarjoamaan vakinaisessa virassa oleville löytyy työtä muista vankiloista. Tämä saattaa kuitenkin tarkoittaa muuttoa muualle.

- He pelkäävät työpaikkansa puolesta. Kumpikin seutu on jo kärsinyt näiden lakkautusten ja irtisanomisten takia. Kummallakaan alueella ei ole valtion korvaavia työpaikkoja, Lyytikäinen perustelee.

Valtakunnalliseen mielenilmaukseen osallistuivat vanginvartijoiden lisäksi Vankilavirkailijain liitto ja Vankila- ja kriminaalihuoltotyön henkilöstö. Hallituksen on määrä keskustella vankiloiden sulkemisista iltakoulussa ensi viikolla.

Konnunsuon ja Pelson vankiloissa on yhteensä lähemmäs kolmesataa työntekijää ja nelisensataa vankia.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.