Mainos

Vanhanen ajaa kaksoiskuntalaisuutta

Pääministeri Vanhasen aloitteen mukaan kymmenen vuoden päästä voisi halutessaan olla kahden eri kunnan jäsen.

Pääministeri Matti Vanhanen esittää, että vuosikymmenen päästä ihminen voisi halutessaan olla kahden eri kunnan jäsen. Vanhasen mielestä yhteiskunnan olisi asetettava tämä tavoitteeksi.

Pääministeri otti asian esille tänään Kangasniemen 350-vuotisjuhlassa.

- Samalla tavoin kuin EU-kansalainen voi täällä asuessaan äänestää suomalaisen kunnan kunnallisvaaleissa, pitäisi sama mahdollisuus olla myös suomalaisella kakkoskodissaan asuvalla, hän sanoi.

Vanhanen totesi, ettei hän osaa tarkemmin määritellä, millaisia velvollisuuksia ja oikeuksia kakkoskotikuntaa kohtaan olisi asetettava, ja miten velvollisuudet jaetaan ykköskotikunnan kesken. Tämä pohdinta saa jäädä kuntaväelle itselleen.

- Tärkeää ei ole tarkastella kysymystä verotulojen jakamisen näkökulmasta vaan siitä, miten kakkoskuntalaiset voitaisiin myönteisellä tavalla sitoa henkisesti vahvemmin mökkikuntaansa, hän lisäsi.

Vanhasen mielestä erityisesti monien pienten kuntien kannattaisi aktiivisesti ottaa käyttöön se osaaminen, jota osa loma-asukkaista saattaisi antaa kunnalliselämässä. Samalla heitä sidottaisiin henkisesti vahvemmin kakkoskuntaansa ja he kiinnostuisivat kunnasta enemmän myös investointikohteena.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.