Mainos

Vanhanen ensivierailulle Ruotsiin pääministerinä

Pääministeri Matti Vanhanen lähtee sunnuntaina ensimmäiselle ulkomaanmatkalleen pääministerinä. Hän osallistuu sunnuntaina ja maanantaina pohjoismaiseen pääministerikokoukseen Ruotsin pääministerin kesäasunnossa Harpsundissa.

Pääministerikokous osui sopivaan aikaan heti hallituksenvaihdoksen jälkeen. Pohjolan pääministereillä on näin mahdollisuus tutustua uuteen kollegaansa heti tuoreeltaan.

Paikalla ovat pääministerit Göran Persson Ruotsista, Anders Fogh Rasmussen Tanskasta, Kjell MagneBondevik Norjasta ja David Oddsson Islannista.

Kokouksen keskustelunaiheita ovat mm. Pohjoismaiden ja Baltian yhteistyön tiivistäminen, ajankohtaiset EU-asiat, Venäjä, transatlanttiset suhteet ja terrorismi.

Pääministeri Vanhasen käynti Harpsundissa on samalla myös uuden pääministerin ensivierailu Ruotsissa. Suomen ja Ruotsin pääministerit käyvät kahdenväliset keskustelut Harpsundissa maanantaina, aiheena maiden kahdenväliset suhteet.

Kokous on Vanhaselle myös hyvä tilaisuus terästää ruotsin kielen taitoja. Hän on julkisuudessa myöntänyt, että hän ei ole ruotsissa parhaimmillaan. Rouva Merja Vanhanen osallistuu Ruotsin-vierailuun.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.