Mainos

Vanhanen: EU-huippukokouksia alkaa olla liikaa

Pääministeri Matti Vanhasen mielestä EU-huippukokouksia alkaa olla liikaa.

-Suomen mielestä kynnys tällaisten EU:n omien huippukokousten järjestämiseen pitää olla eritäin korkealla. Ja melkein olettaisin, että Ruotsi omalla puheenjohtajakaudellaan tulee pitämään sen kynnyksen erittäin korkealla, koska tää inflaatioriski on olemassa, Vanhanen toteaa.

EU järjestää vuodessa neljä varsinaista huippukokousta ja tarvittaessa ylimääräisiä.

Ranska aloitti tehtailun

Ranska innostui viime syksynä oman puolivuotisen puheenjohtajuuskautensa aikana oikein tehtailemaan kokouksia. Ylimääräisiä huippukokouksia pidettiin peräti neljä. Nykyinen puheenjohtaja Tshekki ei jää paljon jälkeen: huomenna alkaa kolmas ylimääräinen huippukokous. Se pidetään itäisten kumppanimaiden eli Armenian, Azerbaidzanin, Georgian, Moldovan, Ukrainan sekä Valko-Venäjän kanssa. Seuraava EU:n puheenjohtajamaa on Ruotsi.

Osa ylimääräisistä huippukokouksista on järjestetty talouskriisin vuoksieli hyvästä syystä. Vanhanen katsoo, että yleisesti ottaen on kuitenkin olemassa riski, että huippukokoukset yleistyvät liikaa.

Vanhasen muistuttaa, että eri alojen ministerit kokoontuvat säännöllisesti yhteen, ja näiden neuvostojen tehtävänä on hoitaa kunkin alan omia kysymyksiä.

- Ei järjestetä huipputason kriisikokousta joka käänteessä, Vanhanen linjaa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.