Mainos

Vanhanen ja Katainen eri linjoilla leikkauksista

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) ja valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) ovat erimielisiä valtion talouden tasapainottamisen tavoista.

Keskustan puheenjohtajan, pääministeri Matti Vanhasen mukaan valtiontalous pystytään tasapainottamaan ilman valtion menojen leikkauksia. Kokoomuksen puheenjohtajan, valtiovarainministeri Jyrki Kataisen mielestä myös menoleikkauksia tarvitaan. Eriävistä näkemyksistä kertoo Helsingin Sanomat.

Vanhanen uskoo, että valtiotalouden vaje saadaan täytettyä yleisen talouskasvun parantaman työllisyyden, tuottavuuden kohenemisen, työurien pidentämisen sekä veronkorotusten avulla. Veronkorotuksia Vanhanen tekisi välillisiin veroihin, kuten arvonlisäveroon. Lisäksi Vanhanen kiristäisi suurituloisten palkkaveroa ja muuttaisi pääomatulojen verotuksen progressiiviseksi.

Kataisen mukaan menotason jäädyttäminen on edessä ensi vaalikaudella. Katainen kuitenkin huomauttaa, että leikata voi muualtakin kuin sosiaalietuuksista.

Suomen kestävyysvaje on noin 10 miljardia euroa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.